Unelma omasta kodista

DSC_0943

Lokakuussa järjestettiin Helsingissä Unelma omasta kodista -muotoiluleiri. Leiri toteutettiin yhteistyössä Stadin ammattiopiston ja Me osalliset – Vi delaktiga –yhdistyksen kanssa. Leirille osallistui 15 – 19 –vuotiaita nuoria, joista monilla on kehitysvamma. Lisäksi leirille osallistui Metropolian opiskelija osana käyttäjälähtöisen suunnittelun opintoja. Saimme suunnittelutyöskentelyyn erilaisia materiaaleja yrityksiltä.

Asumisen yksinäisyys huoletti vähän leiriläisiä alkukeskusteluissa, ja siksipä suunnittelimme ryhmäkodin, jotta kenenkään ei tarvitsisi tuntea itseään yksinäiseksi. Kokeilimme erilaisia materiaaleja ja valitsimme omia lempivärejä ja sisustusmateriaaleja. Jokainen leiriläinen prototypoi rakentamalla itselleen oman miniatyyrihuoneen ja ideoimalla mukavia asioita, joita vapaa-aikana voi tehdä joko yksin tai ystävien kanssa. Työskentelyn laajempana tarkoituksena on konkretisoida ja henkilökohtaistaa oman asumisen suunnittelua. Työtapaa voidaan käyttää myös osallistettaessa käyttäjiä uusien asumisratkaisujen suunnitteluun.

Osa leiriläisistä tunsi toisensa jo entuudestaan. Uusia suhteita solmittiin ja jokainen saikin monta uutta facebook-kaveria. Oli hauskaa nähdä leiriläisten dokumentoivan omia tuotoksiaan älypuhelimillaan ja somessa olikin katsottavissa leiriläisten hauskoja postauksia jo leiripäivien aikana.

Mainokset

Toiveikkuuden valaminen on tärkeä tehtävä

Sonja

Tapasin Sonjan kesäisellä lounaalla. Juttelimme Sonjan kanssa hänen pitkästä urastaan laaja-alaisena erityisopettajana. Sonja kertoo opiskelleensa aluksi puheterapeutiksi. Hän sanoo, ettei ollut koskaan ajatellut opiskella erityisopettajaksi, mutta teki opiskeluaikana sijaisuuksia pääkaupunkiseudulla. Valmistumisensa jälkeen Sonja teki viransijaisuutta terveyskeskuksessa ja huomasi kaipaavansa työssään yhteisöä. Hän ajatteli, että koulu voisi olla paikka, jossa on elämää ja joka on kiinteä osa yhteiskuntaa. Erityisopettajaksi pätevöitymisen jälkeen Sonja onkin työskennellyt Espoossa, ensin kiertävänä erityisopettajana viidellä koululla. Nykyisin hän työskentelee Kantokasken koulussa toinen laaja-alainen erityisopettaja työparinaan.

Kysyn Sonjalta, mikä hänestä on ollut antoisaa erityisopettajan työssä. Hän sanoo, että antoisinta työssä ovat oppilaat ja lasten kanssa työskenteleminen. On palkitsevaa, kun yhteistyö oppilaan kanssa sujuu ja onnistuu tukemaan lasta oppimisessa ja koulunkäynnissä. Toinen työn antoisa puoli on työ koulutettujen ja viisaiden kollegoiden kanssa. Sonja arvostaa sitä, että hänellä on aina ollut hyvä suhde esimiehen kanssa, riittävästi vapautta ja että häntä on kuunneltu. Sonja iloitsee siitä, että vaikka hän on tehnyt työtä kauan, se on muuttunut koko ajan. Erityisopettajan työ on nykyään aivan eri työ kuin hänen aloittaessaan työnsä. Lisäksi Espoon kaupungissa on hänen mielestään arvostettu erityistä tukea tarvitsevien opetusta ja kunnassa on ollut paljon ohjausta, koulutusta sekä kollegiaalista tukea. On saanut tuntea tekevänsä merkityksellistä työtä.

Puhumme erityisopettajan työn kuluttavista puolista. Sonja sanoo, että erityisopettajan työn sisältämä runsas vuorovaikutus kuluttaa ja ajoittaiset ristiriidat myös turhauttavat. Joskus oman työkokemuksen vuoksi on syntynyt näkemys siitä, miten olisi hyvä toimia. Voi kuitenkin syntyä tilanteita, että on vain myönnettävä, etten voi tehdä enempää. Aggressiivisesti käyttäytyvien lasten kanssa työskentely vie energiaa.  Päivät ovat hektisiä ja työssä täytyy tehdä paljon valintoja. Tuntuu siltä, että päivien aikana ei ole riittävästi taukoja eikä koulun oppituntirakenne ole aina oikein sopiva lasten kanssa työskentelylle. Aika loppuu usein kesken.

Sonja kertoo voineensa valita, olisiko jäänyt eläkkeelle 60-vuotiaana. Hän oli valinnut työn jatkamisen vielä muutaman vuoden ajan. Sonja oli kuitenkin vuorotteluvapaalla vuoden ja kertoo yllättyneensä siitä, miten vuorotteluvapaan jälkeen työ onkin tuntunut rankalta. Kaikkein eniten hänet yllätti voimakas vaihtelunhalu, jota oli aluksi hankalaa myöntää itselle. Kun tunteesta puhui opettajakollegoille, oli yllätys, että monesta muustakin tuntui samalta. Sonja sanoo, että hän haluaisi tehdä edelleen töitä, mutta hän haluaisi löytää uusia työn tekemisen tapoja. Olisi mukavaa tehdä työtä huokoisemmin pitkin viikkoa ja olisi mukavaa, jos työtehtäviä koulussa voitaisiin uudistaa myös luomalla vaihtelua oman koulun sisällä.

Kysyn Sonjalta, miten hän haluaisi evästää nuorempia kollegoita elämänkokemuksensa pohjalta. Sonja sanoo, että hänestä olisi hyvä keskittyä siihen, miten lapset oppivat eikä niinkään siihen, mitä heidän tulisi oppia. Hänen mielestään lasta tulisi herkistyä kuuntelemaan. Uudessa opetussuunnitelmassa on Sonjan mielestä paljon hyvää, kuten esimerkiksi yhteisöllisyys ja osallisuus. Sonja kokee, että opettajien olisi hyvä olla armollisempia itseään kohtaan. Kaikkea ei tarvitse osata ja että opettajatkin saavat oppia koko ajan. Sonja sanoo yrittävänsä valaa toiveikkuutta oppilaisiin, vanhempiin ja kollegoihin. Hänen mielestäni toiveikkuuden valaminen on tärkeä erityisopettajan tehtävä. Jokaisessa päivässä on haasteita, mutta paljon myös onnistumisen kokemuksia. Puutteisiin keskittymisen sijaan olisi hyvä kohdentua vahvuuksiin ja voimavaroihin, ja lapsen puutteiden kuvauksessa ei tarvitse olla niin yksityiskohtainen. Vanhempien kanssa tehtävä yhteistyö on ollut Sonjan mielestä kaikkein keskeisin onnistumisen keino työssä. Kun lapsella on koulussa haasteita, olisi tärkeää luoda heti yhteys vanhempien kanssa, sanoittaa lapsessa olevaa hyvää ja kutsua vanhemmat mukaan miettimään yhdessä keinoja lapsen tukemiseksi.

Sonja kuvaa itseään herkäksi ja sanoo tarvitsevansa myös yksinolemista ja väljää kiireetöntä aikaa. Kysyn hänen taideharrastuksestaan. Sonja kertoo aina pitäneensä käsillä tekemisestä. Vuorotteluvapaavuosi oli hänelle käänteentekevä. Hän oli aloittanut jo aikaisemmin elävän mallin piirtämisen eräässä ryhmässä. Vuorotteluvapaalla ryhmää luotsannut taidemaalari ehdotti, että lähdetäänkö yhdessä Italiaan piirtämään ja maalaamaan. Sonja kertoo katselleensa matkalla taidemaalarin maalaavan vahvoja värejä, ja hän alkoi itsekin maalata akvarelleja. Italian matkan jälkeen Sonja osallistui Aalto-yliopistossa käsivarapiirustuskurssille. Kurssi sisälsi kaksi intensiivijaksoa, ja opettaja kysyi jälleen ryhmäläisiltä, haluaisivatko he lähteä Berliiniin piirtämään. Sonja sanoo, että häntä kiinnostaa matkailussa idea, ihmiset tai tekeminen. Hän kertoo oivaltaneensa Berliinin matkalla monia asioita ja piirtäneensä kurssin jälkeen lähes joka päivä.

Sonja on juuri palannut Italiasta yhdeksän päivän matkalta, ja hän kertoo, ettei ole koskaan piirtänyt niin paljon kuin juuri päättyneellä matkalla. Kysyn Sonjalta, mikä merkitys taiteen tekemisellä hänelle on. Sonja sanoo:” Taiteen tekeminen on minulle voimakas läsnäolon kokemus. Piirtäessä voin hyvin.”